Islam, muslimit ja länsi: Mitä Kur'aani todella sanoo

Seminaarityö
Hyväksytty Turun yliopiston
Uskontotieteen oppiaineessa
22.10.2002
 
 
1. Johdanto

 
11.9 terrori-iskuksi kutsuttu WTC:n kaksoistornin tuhoaminen toi islamin jälleen keskeiseksi aiheeksi läntisen maailman mediaan. Sen pohtiminen, oliko kyseessä todellinen ja puhdas terroriteko, jonka pääasiallinen tarkoitus oli synnyttää kauhua ja yhteiskunnallista levottomuutta, vai Yhdysvaltojen taloudellisen imperialismin keskukseen kohdistettu sotilaallinen isku ei kuulu tämä tutkielman aiheisiin. Vain muutamaa tuntia iskun jälkeen Yhdysvallat kykeni kuitenkin osoittamaan syyllisen, Usama bin Lädinin johtaman al Khaaida -järjestön.[1] Tämä siitä huolimatta, että viranomaiset totesivat iskun tulleen täydellisenä yllätyksenä (TV-uutiset 11.9. 2001.)

 
Myös Yhdysvaltain Afganistan -operaatio ja kevään kriisi Palestiinassa on tuonut islamin otsikoihin. Islam on noussut paitsi mediaotsikoihin, myös yleiseksi keskustelunaiheeksi. Itse oppia ja sen perusteosta, Kur'aania, tunnetaan kuitenkin Suomessa melko huonosti. Tämän tutkimuksen aiheena on selvittää, mitä Kur'aani todella sanoo asioista, joita islamista keskusteltaessa jatkuvasti joudutaan käsittelemään, naisen asemasta, valtiosta, laista jne.

 
Etenkin Palestiinan tapahtumissa uskonnolla ja Kur'aanin opetuksilla on keskeinen asema: Juutalaiset on Kur'aanissa määritelty vihollisiksi kun taas kristityt lähes liittolaisiksi (5:85 [82], myös suura 62). Sota ja marttyyrius on Kur'aanissa julistettu uskovan tavoitteeksi ja päämääräksi (8:66 [65]), ja Jumala on määrännyt oikeauskoisen velvollisuudeksi tappaa toisuskoiset (47:4 [4]). Rauhaa tuleekin tarjota vastapuolelle vain, kun on pakko (47:37 [35]). Tasa-arvon kannalta Kur'aanissa on keskeistä, että sanoma on suunnattu miehille, naiset ovat selkeästi objekteja sekä Kur'aanille että miehille. Nainen ei Kur'aanissa ole itsenäinen toimija, vaan aina olemassa suhteessa omistajaansa, mieheen. Itse Kur'aanin tekstianalyyttisen tulkinnan Kur'aani kieltää implisiittisesti useassa kohdassa (esim. 54:17 [17]) toteamalla sanoman helppotajuiseksi ymmärtää ja sellaiseksi, ettei sitä tarvitse erikseen selittää. Tämän takia tässäkään tutkimuksessa ei tekstianalyysiin ole ryhdytty.

 
Tässä tutkimuksessa on päälähteinä käytetty arabiankielistä Kur'aania, Jussi Aron, Armas Salosen ja Knut Tallqvistin Kur'aanin suomennosta selityksineen (merkitty sulkeiden sisään), saman teoksen Jaakko Hämeen-Anttilan tekemää suomennosta (merkitty hakasulkeiden sisään edellisen rinnalle, kuten arabiankielinenkin) ja Jan Hjärpen teoksia Islam. Lära och livsmönster ja Politisk islam sekä Fadhlalla Haerin esitystä Islam.

 
1.1 Islamin keskeinen sisältö

 
Islam on oppi, joka on julistettu Kur'aanissa. Sisällöllisesti se on yksinkertainen ja helposti omaksuttavissa. Opin keskeinen sisältä on uskontunnustuksessa (mm. 2:158 [163]), "On vain yksi Jumala ja Muhammad on Jumalan lähettiläs". Opillisesti islam on Kur'aanin mukaan saman uskonnollisen perinteen osa kuin juutalaisuus ja kristinusko (3:2 [3]), siis tavallaan yksi juutalaisuuden lahko. Islamin riittisisältö keskittyy 5 kohtaan, jotka ovat muslimin velvollisuus; Kolme päivittäistä rukousta (24:57 [58], 2:172 [177]), almut (23:4 [4]), pyhiinvaellus Mekkaan (2:192 [196], 193 [197] ja 22:27-39 [26-[38]), paasto (2:179 [183]) ja pyhä sota uskon puolesta (ks. jäljempänä). Hjärpe on jostain syystä vaihtanut viimemainitun sijaan rituaalisen puhtauden, mutta se on asia, joka tietysti on kaikille uskonnoille yhteinen (Hjärpe 1988:9). Islamin tutkija F. Haeri esittää kuitenkin asian selkeästi: Islamin perusta on uskontunnustuksessa ja profeetta Muhammadin määräämissä käyttäytymissäännöissä, viidessä peruspilarissa; 1) rukoukset (salat), 2) almu (zakat), 3) paasto (saum), 4) pyhiinvaellus (hajj) ja 5) taistelu hyvyyden tiellä (jihad) (Haeri 1996:49-50).[2]

 
Suhtautuminen toisuskoisiin on yksinkertaisen suoraviivaista - heidät tulee tappaa, sillä "kiusaus on pahempi kuin tappo" (2:186-189 [190-193]). Myös islamiin usein leimallisena liitetyt ruokasäännökset ovat verrattain yksinkertaiset, Kur'aani toteaa, ettei muuta ole kielletty, kuin itsestään kuolleen eläimen liha, veriruoat, sianliha yleensä ja ruoka, joka on rituaalisesti pyhitetty vääräoppisille jumalille (2:168 [173], 16:116 [115]).

 
1.2  Islam ja muslimit

 
Islamin ja muslimien yhdistäminen on melko helppoa ja myös yleistä. Tämä on kuitenkin harhaa. Aivan sama tilanne löytyy historiasta. Kaikki Kolmannen valtakunnan natsien kannattajat eivät suinkaan olleet keskitysleirien kaasuttaja-teurastajia. Myöskään kaikki kristityt eivät "käännä toista poskeaan" uuden testamentin opetusten mukaisesti. Vastaavasti muslimiksi itseään kutsuvat eivät välttämättä edes tunne Kur'aania tai toimi sen opetusten mukaisesti.

 
Tässä tutkimuksessa on keskitytty islamiin ennen kaikkea ideologiana, sellaisena, kuin se on opin tekstissä, Kur'aanissa, esitetty. Islam on yksi ja hämmästyttävän yhtenäinen oppi. Sen koko sisältö on Jumalan ilmoituksena annettu Kur'aani, al Qur'aan, "ilmestys", joka ei siis ole Muhammadin saarna tai muu ihmistuote (Tämä todetaan teoksessa useassa kohdin, esim. 39:1 [2]). Kur'aani opettaa, että juutalaiset ovat väärentäneet jumalan sanoman (esim. 2:55-56 [58-59]), joten oikeauskoinen ei voi pitää Vanhaa Testamenttia relevanttina uskonnollisena ohjeena. Toisaalta kristittyjen Uusi Testamentti opettaa, että Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan poika. Islamin mukaan Jumala, Allah, on yksi, eikä hänellä ole jälkeläisiä (esim. 18:1-3 [1-4]. vrt. myös Hjärpe 1988:81-82).

 
1.3  Fundamentalismi

 
Fundamentalismi on käsite, joka etenkin mediassa on saanut merkityksiä, joita siihen ei kuulu. TV 2:n ajankohtaisohjelmassa FST:OBS (19.10) englannin termi "fundamentalist" oli käännetty ruotsiksi "fundamentalist", mutta suomeksi "ääriliike". Termin varsinainen tarkoite on kuitenkin yksiselitteinen: "Fundamentaalinen, a. perustava, perustana oleva, perus-, olennainen (NSK 1962,  301.)" Toisin sanoen fundamentalisti keskittyy opin peruskappaleisiin, ei mihinkään sellaiseen, jota siihen ei voida suoraan yhdistää - Islamin kyseessä ollen Kur'aaniin. Mielenkiintoisella tavalla keskeinen terminologiaongelma kiteytyy Hjärpellä (1990), kun hän puhuu islamilaisesta fundamentalismista tarkemmin määrittelemättä, mitä hän "fundamentalismilla" tarkoittaa. Teoksessa termiä näytetään käytettävän oireellisesti synonyyminä termille "ääriliike". Tämäkin on tosin tutkimuksellisesti melko epämääräistä.

 
1.4  Islamin oppihierarkia

 
Islamin oppihierarkia on selvä ja yksinkertainen. Kur'aani (al Khur'aan, "julistus) on pyhää ja väärentämätöntä Jumalan sanaa. Siihen ei saa mitään lisätä, siitä ei saa mitään pois ottaa eikä sitä saa muuttaa. Hyväksyttäviä versioita ovat vain klassisella arabialla kirjoitettu ja klassiseen persiaan käännetty. Muunkieliset ovat ohjeellisia. Tämä johtuu oleellisesti klassisen arabian väitetystä monitulkintaisesta kielimuodosta. Siltä osin kuin teosta on tässä käytetty, tulkinnan varaa ei kuitenkaan jääne.

 
Kur'aani on siis Jumalan sanaa (32:1 [2]). Lisäksi islamilaista yhteisöä ohjaa sunna (arab. "perinne"). Sunnaan kuuluu oleellisesti shäriät (arab. "tapaoikeus"). Shäriät ei siis ole "islamilainen laki", niin kuin se usein virheellisesti käännetään. Se ei ole myöskään yhtenäinen, vaan käytössä on yleisesti 5 eri shariaa ja paikallisesti lisäksi lukuisia. Kyseessä on oikeusjärjestelmä, joka ei ole Euroopankaan sivistymättömille kansoille tuntematon. Yhtenä sivistysvaltion peruskriteerinä pidetäänkin yleensä kirjoitettua, kattavaa ja ennustettavissa olevaa oikeudenkäyttöä, jossa lain määräykset ylittävät pragmatiikan ja kulloisenkin "yleisesti hyväksytyn", lainsäädännön perusteena on hyväksytty käsitys "oikeasta", ja ainoastaan eksplisiittisesti muuttamalla lakia voidaan oikeusvaltio säilyttää, ei ohittamalla laki.

 
Tyypillisesti tapaoikeus on voimassa Isossa Britanniassa, jossa ei kirjoitettua lainsäädäntöä juurikaan ole. Pohjoismaissa kirjoitettuun lakiin[3] on turvauduttu jo ainakin 1200 -luvulta. Sunnaan kuuluu oleellisesti myös alaryhmänä nk. hädit -kokoelmat, Muhammadin lausumina pidetyt viisaudet, jotka ovat siis kuitenkin ihmisen sanomaa ja sisältävät vain hänen henkilökohtaista arvovaltaansa (Hjärpe 1988:18). Lisäksi häditit sisältävät islamilaistenkin oppineiden mukaan suuria lähdekriittisiä ongelmia, etenkin koskien niiden aitoutta (ib. 24). Ne ovat myös kokoelmina usein keskenään ristiriitaisia.

 
2        Valtio ja islam

 
Islamilainen yhteisö muodostaa kokonaisuuden, josta käytetään nimitystä "umma". Tämä yhteisö koostuu uskovista muslimeista (2:209 [213]). Muslimien asuttama alue on terminologiassa däär äl isläm, "alistujien maailma". Tämä alue ei ole maantieteellinen, vaan muslimien henkilökohtaisesti muodostama. Takana on ajatus ihmisestä, joka alistuu täysin Jumalan tahtoon. Muu maailma on daar al harb, "sodan maailma". (Hjärpe 1988: 10) Tämän seuraus on, että islam ei tunnusta valtion auktoriteettia. Valtiota ei oikeastaan ole. Islam ei myöskään tunne hierarkkisia organisaatioita, joten George W. Bushin (HS 22.10) ajatus äl Khääidä (arab. "etulinja") -organisaation tuhoamisesta perustuu länsimaiseen ja täysin virheelliseen maailmankuvaan. Mitään äl Khäidä -järjestöä ei ole olemassa, eikä sitä siksi voi tuhota.

 
Myös demokratian kannalta islam on selkeä, demokratia ei kuulu islamiin. Lainsäädäntö, joka on yksi demokratian peruselementeistä, ei ole sellaista, johon ihminen voi puuttua. Jumala on säätänyt lait, eikä niitä siksi voi ihminen muuttaa. Jumalan laki on myös suoraviivainen, selkeä ja jokaisen ymmärrettävissä (5:42-55 [38-50]). Yhteisön toimien ja oikeudenkäytön valvonta kuuluu oikeamielisille. Yksilöllä ei ole oikeutta elää tahtonsa mukaisesti (3:100 [104]). Samoin demokratian taloudellinen perusta, verotus, on jotain, mikä on islamille vierasta. Vain vääräoppiset ja uskottomat maksavat veroa. Oikeauskoinen antaa kykyjensä mukaan almun tarvitseville (30:38 [39]).

 
3        Alkoholi ja islam

 
Länsimaissa tunnetuin ajatus islamista lie kielto nauttia alkoholia. Tällaista kieltoa ei Kur'aanista kuitenkaan löydy. Teos toteaa, ettei uskova saisi törttöillä humalassa, vaan varoittaa viinin ja uhkapelin vaaroista (mm. 5:92 [90]). Viini sinänsä on kuitenkin Jumalan lahja ihmisille (16:68-69 [67]). Mainittu toivomus/vaatimus sisältyy kuitenkin lähes kaikkien yhteiskuntien normeihin, joten mistään erityisestä islamin määräyksestä ei voitane puhua. "Jumalan lähettilään elämänkerta" toteaa Muhammadin itsensäkin juoneen "vahvaa hunajajuomaa", termi, jonka merkityksestä ei liene epäilyksiä.

 
Alkoholia koskeva totaalikielto on siis selkeästi jotain sellaista, jota Kur'aanista ei löydy. Kuten edellä todettiin, koska se ei kuitenkaan ole selkeästi ristiriidassa Kur'aanin kanssa, ja sen ovat voimaansaattaneet (tai voimaan saattamassa) "oikeamieliset, oikeauskoiset miehet", se on islamin opillisen rakenteen mukaan hyväksyttävää - kaikkine seuraamuksineen.

 
4        Ympärileikkaus ja islam

 
Hiekka-aavikkojen kulttuurien maaninen kiinnostus sukupuolielimiin ja niiden silpomiseen on hämmentävää. Helsingin Sanomien yleisönosastolla käytiin taannoin (esim. 7.9. ja 16.9.2001) vilkas keskustelu ympärileikkauksesta. Taustalla oli Tampereella tapahtunut toimenpide, jonka seurauksena muutamat somalipojat olivat joutuneet sairaalahoitoon. Mielenkiintoista oli, että samalla oli noussut keskustelun aiheeksi myös somaliyhteisössä yleinen tyttöjen ympärileikkaus, jota termiä tästä silpomisesta sekä poikien että tyttöjen kohdalla käytetään.

 
Keskustelun sisältö oli, että tyttöjen silpomiseen ei ole uskonnollisia perusteita, poikien sen sijaan on. Poikien silpominen olisi islamiin kuuluva uskonnollinen toimitus. Kur'aani ei kuitenkaan määrää tällaista toimenpidettä sen enempää tytöille kuin pojillekaan. Kyseessä on perinne, joka perustuu sunnaan, "näin on ennekin tehty". Islamin kannalta tämä on kuitenkin lähtöisin ihmisestä, ei Jumalasta, joten se voidaan haluttaessa hyvinkin lopettaa puuttumatta uskonnon perusteisiin.

 
Lasten silpomisella on kuitenkin pragmaattinen syy. Hiekka-aavikoiden - alueiden, joilta perinne on alunperin peräisin - hiekka on kvartsia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että se on hienojakoista lasimurskaa, joka tunkeutuu kaikkien vaatteiden läpi ja keräytyy kosteisiin ihopoimuihin, joissa se aiheuttaa tuskallisia haavaumia ja infektioita. Alkeellisissa hygieenisissä oloissa, joissa vettä ei liikene henkilökohtaiseen puhtauteen, ainoa keino ongelman ratkaisemiseksi on hankkiutua eroon mainituista ihopoimuista, niin tytöillä kuin pojillakin. Kyseessä ei siis ole islamin, vaan perinteisen aavikkokulttuurin ilmiö.

 
5        Huntu ja islam

 
Yleinen käsitys on - jopa muslimien keskuudessa - että naisten hunnunkäyttö liittyy islamiin uskontona (esim. Sakaranaho & Pesonen 1999, 16). Näin ei ole. Kur'aani ei missään kohdassa edellytä naisten käyttävän huntua tai peittävän itsensä muilla keinoin. Naisten pukeutumisesta Kur'aani antaa vain viitteellisiä ohjeita ja määräyksiä. Keskeinen ajatus on, että naisten pitäisi ylipäätään pukeutua, "peittää itsensä" ja paljastaa vain se, "mikä muutoinkin on näkyvissä" (19:16-17 [16-17], 33:59 [59], 24:31 [31]). Tämä on eufemismi sukuelinten peittämiselle – nehän ovat naisella normaalisti ”piilossa”.

 
Hunnunkäytön tarkoitus oli, että poliittisesti levottomilla alueilla muslimimiehet erottaisivat naisista toisaalta ne, jotka ovat oikeauskoisia ja siis "siveitä", toisaalta ne, jotka voi vapaasti raiskata. perustelu on esitetty sunnan yhdessä keskeisimmistä teoksista, ibn Hishamin "Profeetta Muhammadin elämäkerta, jonka Jaakko Hämeen-Anttila on ansiokkaasti kääntänyt suomeksi. "Mikä muutoinkin on näkyvissä" on Kur'aanille tyypillinen käytännön ohje; esimerkiksi Suomessa "normaalisti" pukeutuva nainen pukeutuu täysin islamin ja Kur'aanin opetuksen mukaisesti, huntua käyttävä "ylipukeutuu", kiinnittää huomiota ja toimii näin vastoin Kur'aanin opetuksia. Periaatteessa huntu on sunnan mukaan määrätty Jumalan lähettilään vaimoille, jotka eivät ole "niin kuin muut naiset" (33:32 [32]). Tälibänien taannoinen vaatimus burhan käytöstä Afhanistanissa ei siis perustu islamiin, Kur'aaniin, vaan sunnaan: näin on aina ennenkin toimittu. Vaadittu ”burkha” taas on vaatekappale, joka syntyi vasta 1900-luvun alussa.

 
6        Tasa-arvo ja islam

 
Islamin keskeinen ideologia onkin esitettävissä seuraavasti: Kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia, ja siten tasa-arvoisia, paitsi "kirjaan" uskovat, jotka ovat muiden yläpuolella. "Kirjan kansat" taas ovat samanarvoisia, paitsi muslimit, jotka ovat muiden yläpuolella. Oleellista on myös, että ihmiset ovat sinänsä yhdenvertaisia, paitsi miehet, jotka ovat naisten yläpuolella.

 
Islamista on esitetty, että se sisältää miesten ja naisten tasa-arvon. Miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia, mutta erilaisia. Tämä on selkeästi vastoin islamin opetuksia. Miten voisikaan olla tasa-arvoa, jos mies voi ostaa naisen? Vaimon ostaminen tekee vaimosta kiistatta omaisuusesineen. Vaimon ostaminen on Kur'aanin mukaan normaali käytäntö (60:11 [11]). Mistä muusta maksettaisiin kuin omaisuudesta, ellei kyse ole prostituutiosta?

 
Vaimon asema on islamissa lähinnä tuotannollinen. Vaimo on miehen "pelto", jonka tulee alistua miehensä seksuaalisiin haluihin mukisematta (2:223 [223]). Naisella ei ole oikeutta omaan ruumiiseensa, sillä miehelle on säädetty oikeus päättää jopa imettämistä koskevista asioista (2:233 [233]). Avioliitossa on kuitenkin voimassa niin miehiä kuin naisiakin koskeva ehdoton kielto naida "monijumalaisia", so. ei-muslimeja (2:220 [221]). Koska kuitenkin Jumala on määrännyt, että mies on astetta ylempänä arvoasteikossa kuin nainen (2:228 [228]), on miehellä oikeus päättää naisen uskosta, ja siten avioitua oikeaan uskoon otetun, entisen vääräuskoisen naisen kanssa.

 
Itse avioliiton suhteista Kur'aani antaa lisäohjeita. Koska nainen siis on omaisuusesine, ja esimerkiksi sotasaaliin muoto, on miehellä ymmärrettävästi oikeus useampiin vaimoihin. Miehellä on sunnan mukaan oikeus pitää neljää vaimoa, minkä lisäksi hänellä on oikeus sukupuolisuhteisiin kaikkien naispuolisten palvelijoidensa kanssa. Koraani ei kuitenkiaan varsinaisesti rajoita vaimojen määrää. Oikeus tätä lukuisampiin vaimoihin on suoraan suotu vain Muhammadille (33:49 [50]). Miehen täytyy kykyjensä mukaan lahjoittaa vaimolleen varallisuutta, jonka vaimo voi kuitenkin antaa "hyvyydessään" miehensä käyttöön (4:3 [4]). Edellä esitetty miehen asemasta "astetta ylempänä" kuitenkin kertoo, mitä mahdollisuuksia vaimolla on asiasta todellisuudessa päättää. Oleellista onkin, että miehellä on oikeus kohdistaa ruumiillista väkivaltaa tottelemattomaan vaimoonsa, jonka tulee olla alistuva (4:38 [34]).

 
Kur'aani määrää avioeron tapauksessa, jossa jompikumpi osapuoli on syyllistynyt aviorikokseen. On äärimmäisen mielenkiintoista, että juuri tämä on se Kur'aanin kohta, jossa mies ja nainen ovat oikeudellisesti täysin samassa asemassa. Samalla se on juuri se Kur'aanin kohta, jota yhdessäkään islamilaisessa maassa ei sovelleta käytäntöön. Rangaistus aviorikoksesta on sama, samoin todistusvelvollisuus, todistustaakka ja puolustautumiskeinot. Jopa väärästä syytteestä on tässä mainittu selkeä rangaistus, 80 raipaniskua. Keskeinen ongelmakohta tasa-arvon kannalta kuitenkin on, että syyttäjä voi olla vain mies, ja aviorikoksen toisen osapuolen tulee olla nainut nainen - siis jonkun toisen omaisuutta. Muutoin kyseessä ei ole aviorikos (4:19-30 [15-25], 24:1-9 [1-9]).

 
Avioeron kannalta on oleellista, että periaatteessa erotilanteessa puolet ovat tasa-arvoisia. Vaimo kuitenkin saa erota vain, jos itse kokee olevansa syyllinen avioeroon (65:1 [1]). Mies ei periaatteessa tarvitse perustelua erolleen. Aviollisten suhteitten kannalta on merkittävää myös, että miehellä on oikeus sukupuolisiin suhteisiin 4 vaimonsa ja kaikkien naispuolisten palvelijoittensa kanssa (4:3 [4]), paitsi Muhammadilla itsellään, jolle oikeudet ovat olleet laajemmat.

 
Perinnönjaossa perintöön oikeutetun naisen osuus on selkeästi pienempi kuin miehen Edes tilanteessa, jossa kaikki perilliset ovat naisia, he eivät saa koko pesää keskenään (4:12 [12]). Myös oikeudessa yhtä miestä vastaan tarvitaan todistamaan kaksi naista (2:282 [282]). Keskeisintä opin kannalta miesten ja naisten suhteessa on kuitenkin, että Kur'aanin mukaan Jumalan palkinto oikeasta uskosta ja oikeasta elämästä on varattu miehille (suurat 55 ja 56).

 
7        Islam ja maailma

 
Islamia kutsutaan usein yhdeksi suurista maailmanuskonnoista. Sen odotetaan leviävän edelleen nykyisiltä valta-alueiltaan lopulta koko maapallon kattavaksi uskonnolliseksi ilmiöksi. Tämä on kuitenkin vastoin sekä Kur'aaniin opetusta että varhaisen islamin tavoitteita. Varhaisen islamin tavoitteet on määritelty implisiittisesti, mutta silti tyhjentävästi Muhammadin elämäkerrassa. Kur'aani antaa tukea tälle ajatukselle. Pohjalla on paaston keskeinen merkitys.

 
Paasto, saum, on yksi jokaisen oikeauskoisen viidestä perusvelvollisuudesta (Hjärpe 1988:9), joka on määrätty Kur'aanissa(2:179-187 [183-191]). Samalla Kur'aani antaa käskyn toimia väkivaltaisesti niitä vastaan, jotka pyrkivät estämään paaston vieton. Paasto edellyttää syömättömyyttä päiväsaikaan, päivän käsitteen Kur'aani määrittelee selkeästi (2:183 [187]). Kun Kur'aani toteaa, että maailma on Jumalan luoma (42:9 [11]), Jumalan, joka tietää kaiken, ja kun paaston viettäminen Kur'aanin määräysten mukaan on pohjoisilla leveysasteilla kerrassaan mahdotonta - se edellyttäisi parhaimmillaan kokonaisen kuukauden elämistä syömättä ja juomatta - on Kur'aanin mukaan ilmeisen selvää, että Jumala kieltää islamin leviämisen pohjoiseen. Eteläisellä pallonpuoliskolla tilanne ei ole relevantti, koska suurelta osin maapallo on eri syistä ylipäätään siellä kelvotonta ympärivuotiseen asumiseen. Mielenkiintoista on myös, että Kur'aani selkeästi kieltää muslimia anomasta turvapaikkaa kristitystä maasta (5:56 [51]).

 
8        Johtopäätökset

 
Kuten alussa totesin, muslimit ihmisinä ja islam oppina täytyy erottaa toisistaan. Käytäntö osoittaa, ettei islamin opillisia vaatimuksia ainakaan suosiolla noudateta kokonaisuudessaan missään. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että itse oppi ja Kur'aani olisivat merkityksettömiä, päin vastoin. Islam on oppihistoriallisesti tyypillinen fasistinen oppirakennelma, "ryhtiliike", joka lähtee siitä, että yhteiskunnallisen vallan tulee kuulua jumalisesti innoitetuille oikeamielisten miesten ryhmille, jotka vaalivat ja valvovat oikean opin noudattamista. Tavallisella uskovalla ei ole oikeutta osallistua vallankäyttöön (33:36 [36]). Puhtaasti uskonnollisista liikkeistä islamin erottaa, että siinä on jo Kur'aaniin kirjattuna yhteiskunnallinen vallankäyttö.

 
Fasistisen opista tekee, että sen vallankäyttö ei perustu ennakkotietoon oikeasta ja väärästä, vaan retrospektiiviseen vallankäyttöön ja tuomiovaltaan. Oikeamielisten valinta ei taas perustu sekään ennakoitavissa olevaan metodiin, vaan innoitukseen. Fasismi kieltää rationaalisen ajattelun arvon etenkin yhteiskunnallisessa vallankäytössä ja lähtee periaatteesta "teko käy aina normin edellä", ts. jos normi ei tunnu "ryhdikkäältä", sen voi jättää huomiotta. Vastaavia yhteiskunnallisen vallankäytön rakenteita esittivät italialaiset fasistit viime vuosisadan alussa, mm. Mussolini, Gentile ja Rocco. Islamissa valtion korvaa instituutiona "umma", uskovien yhteisö, eikä valtiota instituutiona pidetä relevanttina. Islam on oikeastaan fasismin puhtain muoto. Paralleeli on helppo löytää kansallissosialistisesta Saksasta, ja tulokset näkyvät jokapäiväisessä vallankäytössä niissä maissa, joissa islamilla on vahva poliittinen asema; Iran, Sudan, Palestiina, erityisesti Arabian niemimaa jne.

 
Tärkein johtopäätös lie, että asiaa täytyy tutkia lisää. Tarkoitus on järjestää haastattelututkimuksia, joihin osallistuisi itseään muslimina pitäviä, aiheeseen perehtyneitä, oppineita ja maallikoita. Tutkimuskohteena on verrata muslimien käsityksiä opistaan siihen, mikä löytyy Kur'aanista.

 


 
 
Lähteet:

Haeri, F.: Islam. Tammi, Helsinki 1996.

Helsingin Sanomat. 7.9. 2001

Helsingin Sanomat. 16.9. 2001.

Helsingin Sanomat. 22.10. 2001.

Hjärpe, Jan: Politisk islam. Studier i muslimsk fundametalism. Gothia, Stockholm 1990 (1983).

Hjärpe, Jan: Islam. Lära och livsmönster. Almqvist & Wiksell Förlag AB, Stockholm 1988 (1979).

Thelwall, R. & Aa'adeddin, M. Akram: Arabic. Handbook of the International Phonetic Association 51-54. IPA. Cambridge 1999.

The Holy Qur'an with English Translation and Conmmentary. Ed. by Malik Ghulam Farid. The London Mosque, 1981.

Koraani. Arabian kielestä suomentaneet Jussi Aro, Armas Salonen, Knut Tallqvist. WSOY 1980 (1957).

Koraani. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, Helsinki 2002 (1995).

NSK= Nykysuomen sanakirja, 1962., SKS, Helsinki 4. painos.

Sakaranaho & Pesonen: Muslimit Suomessa. Yliopistopaino 1999.

TV1-uutiset 11.10. 2001.

TV 2: FST:OBS 19.10. 2001


 


[1] Tässä tutkielmassa on arabiankielisten termien translitteroinnissa noudatettu suomen ortografiaa siten, että äänneasu vastaa mahdollisimman tarkoin sanojen oikeaa ääntämystä (pl. "Kur'aani"). Arabian äännejärjestelmästä, katso Thelwall & Aa'adeddin.

[2] arabian kirjoitusasu Haerilta.

[3] Tässä tarkoitetaan nk. maakuntalakeja, muinaisruotsiksi 1200 -luvulla muistiin merkittyjä tekstejä, jotka jo tuolloin olivat vakiintunutta oikeudenkäyttöä.