”Ruotsalaiset valloittajat” 1800-luvun poliittinen luomus
Suomen sisäpolitiikkaa vaivaa edelleen 20-luvun kielitaistelujen perintö.
Ruotsalaisuus Suomessa
Ruotsalaisuutta, oikeastaan ruotsinkielisyyttä, on pidetty monissa piireissä eri aikoina erisuuruisena yhteiskunnallisena ongelmana. Erityisesti on pelätty ruotsinkielisyyden olevan uhka suomen kielelle ja suomalaiselle kulttuurille, pahimmillaan jopa kansanvallalle Suomessa. Ruotsinkielistä väestöä on syytetty valloittamisesta, suomalaisten alistamisesta ja rasistisesta riistosta.
Rasististen äänenpainojen taustalla on J. Freudenthalin Suomeen poliittisena ideologiana tuoma sosiaalidarvinistinen rotuoppi, pseudotiede, jolle ei ollut muuta perustaa kuin olemassa olevat olot, ja nekin melko ”vapaamielisesti” tulkittuina. Kyse oli oikeastaan vain alkukantaisesta heimoideologiasta, ”me”, ”hyvät” ja ”muut”, huonot”. Freudenthalin toiminnassa ja ideologiassa oli kuitenkin kaksi tärkeää piirrettä, jotka usein jätetään huomiotta: Ensiksikin hänen luomansa ”ruotsalaisuusliike” oli äärimmäisen elitistinen, eikä suinkaan korostanut ”kalastaja pettersonin” sosiaalista ja rodullista etevämmyyttä ja toiseksi se oli nimenomaan reaktio ”aitosuomalaisuuden” nostattamaa opiskelijaliikettä vastaan, joka, paradoksaalisesti, oli alkujaan suuntautunut panslavismin leviämistä vastaan.
Suomalaisuusliikkeen konflikti ruotsinkielistä akateemista maailmaa vastaan johtui siitä, että ”vihollinen”, tsaarin hallinnon panslavismi, käytti kanavanaan Helsingin ruotsinkieliseksi muodostunutta hallintokoneistoa. Tämä taas oli tapahtunut siksi, että hallinto halusi nimenomaan sanoutua irti ”venäläisyydestä”. Toisaalta tsaari suosi hallinnossa aatelia, ja ylempää papistoa, jotka osasivat ruotsia. Maan lainsäädäntö taas oli kirjoitettu ruotsiksi – Ruotsin ajan uutta lainsäädäntöä ei, poikkeuksellisesti, ollut käännetty suomeksi valloituksen tapahduttua. aika oli loppunut. Suomessa taas käännöstyöhön ei ollut resursseja.
Suomen ”ruotsalaisuuden” synty
Suomen ”ruotsalaisuuden” synnyn ja kehityksen ymmärtämiseksi on mentävä neljän tuhannen vuoden päähän, kivikauteen. Samalla on muistettava, että se alue, jonka me nyt käsitämme Suomeksi, on sattuman tulosta ja nykymuodossaan syntynyt vasta 1945. Kivikaudella, noin 2500 eKr. suomalais-ugrilaisten kielten puhuma-alue oli Fennoskandiassa paljon laajempi. Se, mikä tuo kielimuoto oli, on mahdotonta sanoa, mutta kulttuurijatkumon perusteella voidaan varmasti sanoa sen kuuluneen samaan kieliryhmään kuin nykysuomi.
Sen sijaan on mahdollista osoittaa, missä kieliraja oli tarkastelun lähtökohdassa. Ruotsalainen arkeologi Göran Burenhult on osoittanut, että Etelä-Ruotsissa vallitsi suhteellisen pysyvä materiaalisen, ja osin henkisen, kulttuurin raja noin 2500 eKr. alkaen. Tämä raja kulki karkeasti linjaa Sognevuono – Göötepori – Kalmari. Se, että kyseessä oli myös kieliraja, perustuu täysin siihen, mitä sosiaalisessa antropologiassa tiedämme ihmisen käyttäytymisestä yleensä. On täysin mahdotonta, että samaa kieltä puhuvalla alueella vallitsisi neljän tuhannen vuoden ajan alueellisesti kaksi täysin erilaista materiaalista kulttuuria. Samoin on täysin mahdotonta, että samaisen neljän tuhannen vuoden ajan yhtenäisen materiaalisen kulttuurin alueella vallitsisi alueellisesti kaksi täysin erilaista kieliyhteisöä.
Arkeologisten jatkumoiden tarkastelu Euroopan laajuisesti osoittaa, että tuon rajan pohjoispuolen kieli on olut uralilaiseen ryhmään kuuluvaa, eteläpuolella indoeurooppalaiseen. Vielä 1500-luvun alussa Mälarin laaksossa asuva itämerensuomalainen väestönosa asui alueen parhailla veromailla. Mistään siirtolaisuudesta, joka olisi tullut köyhemmästä Suomesta, ei siis voi olla kyse. Ei olekaan sattumaa, että roomalaisen Publius Cornelius Tacituksen teoksessa mainittu liittokunta, ”suebit”, on sekä Suomen että Svean etymologinen perusta. Tacitus toteaa nimenomaan, että ”suebit eivät ole yksi kansa”. Vanhoissa kartoissa Suomenlahti onkin usein ”Mare Suebicum”.
Kielirajan murtuminen
Etelä-Ruotsin kieli- ja siis samalla kulttuuriraja säilyi suhteellisen pysyvänä aina Pohjolan historiallisen ajan alkuun. Tätä kuvaa parhaiten riimukirjoitusten leviäminen: Riimukirjoitukset tunnettiin ja niitä käytettiin germaanistenkielten alueella jo esikristillisiltä vuosisadoilta. Sen sijaan mainitun rajan pohjoispuolelle ensimmäiset riimukirjoitukset ilmestyvät vasta noin 800-luvulla. Tämä näyttää olevan suoraan sidoksissa Tanskan kuningaskunnan syntyyn. Keskitetyn kuninkaanvallan kehittyminen johti siirtolaisuuteen – nykyisin sanottaisiin ”poliittiseen pakolaisuuteen” – joka suuntautui pohjoiseen.
Tämä asutusliike kulki pitkin Norjan pohjoisrannikkoa, ja siitä kertoo elävästi moni vanha saaga. Kristinuskon mukaan tuoman keskitetyn kuninkaanvallan edetessä myös Norjaan siirtolaisuus (pakolaisuus) johti lopulta siirtymiseen Islantiin, Gröönlantiin ja sieltä ”Vinlandiin”, nykyisen Kanadan alueelle.
Ruotsissa kehitys oli hieman toisen lainen: Asutusliikkeen kehittymistä on kyetty seuraamaan paikannimistön historian perusteella. Bengt Pamp on osoittanut ”torp” -tyyppisten nimien leviämisen kronologian. Tämä vanha germaanista alkuperää oleva sana, joka Tanskassa ja Saksassa tarkoittaa pientä kaupunkia tai kylää, on kulttuurirajan pohjoispuolella muuttunut tarkoittamaan jonkun toisen maalle perustettua asutusta, ”torppaa”. Sanan ilmestyminen nykyisen Ruotsin paikannimistöön alkaa juuri tuolla 800-luvulla, ja se leviää hitaasti kohti pohjoista.
Kehitys pysähtyy 1500-luvun alussa Kustaa Vaasan valtaannousun aikoihin. Pakolaisuus Tanskasta tyrehtyy. Anders Buren kuuluisassa Ruotsin valtakunnan kuvauksessa todetaankin merkitsevän kielirajan kulkevan vielä 1600-luvun puolivälin tienoilla Gästriklandin pohjoispuolella. Viimeinen suomea osannut Ruotsin kruunupää oli kuningatar Kristiina. Vasta hänen jälkeensä suomen asema alkoi heiketä, kun valtaistuimelle nousi saksalaisperäisiä hallitsijoita.
”Ruotsalaisuus” leviää nykyisen Suomen alueelle
Nykyisen Suomen alueelle pohjoisgermaaninen väestö alkaa levittäytyä jo varhain, 800-luvulla. Tällöin laajeneva Tanska valloittaa Ahvenanmaan, ja alkuperäinen väestö joko hävitetään tai pakenee paikalta. Professori Nevanlinna osoitti jo 40-luvulla, että Ahvenanmaan ruotsinkielinen väestö on lähes kokonaisuudessaan peräisin Etelä-Tanskasta, Slesvigin ja Holsteinin alueelta. Tämä valloitus toisaalta katkaisi Suomen vanhan yhteyden Mälarin laaksoon, toisaalta johti tanskan ja ruotsin eriytyessä siihen, että ruotsista tuli Ahvenanmaan kieli, ei tanskasta.
Ahvenanmaan valloitus on ainoa sotilaallisen toiminnan seurauksena tapahtunut siirtolaisuustapahtuma. Sen sijaan Pohjanmaan ja Uudenmaan ruotsinkielinen asutus on seurausta 1200-luvun taloudellisesta kehityksestä. Kristinuskon levittäydyttyä katolisessa muodossaan yhä pohjoisemmas – ”kerettiläisyyttähän” Pohjolassa oli ollut jo kauan – kalasta, joka oli kirkon mukaan ainoa ”oikea” paastoruoka, tuli merkittävä vientiartikkeli. Seuraus oli, että pitkin rannikkoa Ruotsin puolella levinnyt pohjoisgermaania puhuva asutus laajeni itäpuolelle Pohjanlahtea ja Uudenmaan rannikolle.
Tämä ”skandinaaviskaa” puhunut väestö asettui asumaan rannikon luodoille ja asumattomille saarille, alueille, jotka eivät suomalaisille kelvanneet. Tämän asutusliikkeen seurauksena muodostunut nykyinen vauras ruotsinkielinen maanviljelijäväestö on siis 1200-luvun ”kalastajapettersonien” jälkeläisiä ja asuttaa oikeastaan vanhaa vesijättömaata. Maan kohoaminen on luonut rannikon ruotsinkielisen alueen, ei kuviteltu ”valloitus”.
Kielenvaihtoa
Kahden edellä esitetyn muuttajaryhmän lisäksi Suomessa on kolme muutakin ruotsinkielistä, selvästi erottautuvaa, ryhmää. Näistä ylivoimaisesti pienin on vanhan ruotsalaisen aateliston jälkeläiset, joiden lukumäärä voidaan laskea korkeintaan sadoissa. Tästä ryhmästä vain harva on enää taloudellisesti tai poliittisesti merkittävässä asemassa. Ryhmä saapui Suomeen pitkän ajanjakson kuluessa, eikä se koskaan oikeastaan muodostunut määrällisesti merkittäväksi.
Sen sijaan kaksi muuta ruotsinkielisryhmää ovat todella merkittäviä. Niiden synnyn taustalla ei ole muutto, vaan kielen vaihto. Ensimmäinen, alueellisesti syntynyt, on Turunmaan saariston ruotsinkielinen väestö. Tämän ryhmän historiallinen asuma-alue ulottuu koko Turunmaan saaristoon, aina Kemiöön asti. Kielenvaihdon taustalla on melkoisen maallinen ja raadollinen syy, raha. Merkittävältä osin kalastukseen nojannut väestö opetteli asiakkaidensa kielen, ruotsin. Olihan Tukholma keskeinen kulutuskeskus. Myös alasaksalaisten asiakkaiden kanssa tultiin toimeen ruotsilla. Kehitystä voi seurata paikannimistön muuttumisella, juuri maan kohoamisen takia. Alueen suurten saarien nimet ovat väännöksiä suomesta – Nauvo, Parainen, Korppoo, Houtskari jne., ja mitä korkeammalla ollaan, sitä useammin nimi on johdettavissa itämerensuomeen, so. sitä vanhempi se on.
Toinen, paljon merkittävämpi, vaikka luvultaan pienempi, on vanha säätyläissukujen ryhmä. Nämä papit, virkamiehet jne., jotka Ruotsin aikana vastasivat sekä kirkon että valtion hallinnosta, muuttivat nimensä latinan ja ruotsin sekamelskaksi. Näin syntyivät sellaiset sukunimet kuin Gummerukset (Pihkala), Wegeliukset (Seinäjoki), Alopaeukset (Kettunen) jne. Leimallista näille nimille onkin juuri latinalaispääte. Varsinainen kehitys ruotsinkielisiksi näiden sukujen kohdalla ei kuitenkaan suinkaan tapahtunut Ruotsin valtakunnan aikana, siitä huolimatta, että yhteydet valtakunnan länsiosiin edellyttivät ruotsin osaamista, etenkin pappien kohdalla.
Säätyläissukujen ruotsinkielistymisen voi katsoa alkaneen toden teolla vasta, kun Venäjä valloitti Suomen Napoleonin sotien oheisvaikutuksena. Paradoksaalista sen keskustelun kannalta, jota edelleen välillä käydään Suomessa, on, että ruotsin aseman määrätietoinen vahvistaminen hallinnossa oli nimenomaan isänmaallisuuden motivoimaa. Sen tarkoitus oli estää venäjän nousu hallinnon valtakieleksi.
lauantai 10. lokakuuta 2009
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Monikulttuurinen oikeusvaltio
Voiko sellaista olla?
Media puhuu ja kirjoittaa jatkuvasti "monikulttuurisuudesta". Mitä se on? Mitä on "kulttuuri"? Usein todetaan, että se on vaikeasti määritettävissä. Näin toki ei ole. "Kulttuuri" on niiden tapojen ja normien kokonaisuus, jotka yhteisö kokee sanktion (positiivisen tai negatiivisen) varaisesti noudatettaviksi. Jos "kulttuuri" olisi vain sitä, että käytetään outoja vaatteita, tanssitaan jänniä tansseja ja syödään kummallista ruokaa, ihmisen "kulttuuri" vaihtuisi aina vaatekaapilla käytäessä.
Pohjoismainen ihanne on jo vuosisatoja ollut kansanvaltainen oikeusvaltio. Tämä tarkoittaa kahta asiaa: :1) Lait, nuo kulttuurin ylimmät normit, ovat kansalaisten joko suoraan tai valitsemiensa edustajien välityksellä tekemiä sopimuksia, joiden vahvikkeena on sanktio - rangaistus tai etuus. 2) Valtion sisällä nuo normit ovat yhteiset, so. laki on kaikille sama. Tämän ihanteen yhdistäminen yllämainitun "kulttuurin"moninaisuuteen ei onnistu. Kansanvaltainen, monikulttuurinen oikeusvaltio on looginen mahdottomuus.
Media puhuu ja kirjoittaa jatkuvasti "monikulttuurisuudesta". Mitä se on? Mitä on "kulttuuri"? Usein todetaan, että se on vaikeasti määritettävissä. Näin toki ei ole. "Kulttuuri" on niiden tapojen ja normien kokonaisuus, jotka yhteisö kokee sanktion (positiivisen tai negatiivisen) varaisesti noudatettaviksi. Jos "kulttuuri" olisi vain sitä, että käytetään outoja vaatteita, tanssitaan jänniä tansseja ja syödään kummallista ruokaa, ihmisen "kulttuuri" vaihtuisi aina vaatekaapilla käytäessä.
Pohjoismainen ihanne on jo vuosisatoja ollut kansanvaltainen oikeusvaltio. Tämä tarkoittaa kahta asiaa: :1) Lait, nuo kulttuurin ylimmät normit, ovat kansalaisten joko suoraan tai valitsemiensa edustajien välityksellä tekemiä sopimuksia, joiden vahvikkeena on sanktio - rangaistus tai etuus. 2) Valtion sisällä nuo normit ovat yhteiset, so. laki on kaikille sama. Tämän ihanteen yhdistäminen yllämainitun "kulttuurin"moninaisuuteen ei onnistu. Kansanvaltainen, monikulttuurinen oikeusvaltio on looginen mahdottomuus.
Uuups, mutta...
Suomen talousongelmiin, kaikkiin, ON olemassa ratkaisu
Suomea vaivaavaan talouden lievään taantumaan on olemassa ratkaisukeinot. Ratkaisevaa on, halutaanko niitä käyttää, ja jos ei, niin miksei.
Suomen keskeinen talousongelma on metsäteollisuuden ulkoistaminen halvempina pidettyjen maiden alueelle, lähemmäs kuviteltuja tai seliteltyjä markkina-alueita. Miten sellutehtaan siirtäminen Uruguayhin on lähempänä Keski-Eurooppaa kuin Suomi, on arvoitus. Toisaalta on ilmeinen tosiasia, että raaka-aineen saatavuus Suomessa on selvästi heikentynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Raaka-aineongelmaan on olemassa loistava ratkaisu: Metsän tuottoa voitaisiin verottaa kasvun mukaan, so. sitä mukaa, kun omaisuus lisääntyy, ei realisoinnin mukaan. Tämä takaisi toisaalta sen, että metsän myynti ei olisi sidottu suhdanteisiin, toisaalta se, että metsää myytäisiin, ihan vain verojen maksamiseksi. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja puu liikkui.
Myös kuntien hiipuvat talousnäkymät ovat johtaneet kansantaloudellisiin kummallisuuksiin. Kuntia on yhdistelty tehostamisen nimissä, vaikka sekä Kuntainliiton että valtionvarainministeriön laskelmat kiistatta osoittavat, että parhaassa kunnossa ovat kunnat, joiden asukasluku liikkuu 30 000 tietämissä. Näihin ongelmiin on samoin olemassa helppo ratkaisu: suurten kuntien jakaminen osiin johtaa tilanteeseen, jossa kansalaisvalvonta tehostuu, ja näin tehokkuus väistämättä lisääntyy. Kuntien määrä kasvaisi näin arviolta 800 tienoille. Mikään ei estä näitä ”pieniä” kuntia toimimasta yhdessä suurten hankkeitten osalta. Kuntien rahoitusaseman parantaminen samassa yhteydessä on myös helppoa: määrätään yritykset kunnallisverovelvollisiksi, ja verotuksen perusteena verotettavan tulon tuotantokunta. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja kuntien talous oli kunnossa.
Myös valtiontalouden saaminen kuntoon on melkoisen ongelmatonta. Valtiohan olemme me, eivät ”ne”, ihan jo perustuslainkin mukaan. Tuloverotuksen muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi toisi väistämättä valtion talouteen tasapainoa. On mieletöntä, että ”otsansa hiessä” palkkatuloja ansaitseva maksaa veroa enemmän kuin kotona sohvalla makaava ”pääomasijoittaja” tai taloudellinen spekulantti.
Koska julkisista palveluista ja tulonsiirroista hyötyy suurituloinen selvästi enemmän kuin pienituloinen, on oikeudenmukaista asettaa kaikki tulot ”samalle viivalle” muodostumistavasta riippumatta. Samoin on oikeudenmukaista, että suurituloinen maksaa suuremman veronmaksukykynsä ja saamansa suuremman hyödyn takia suuremman osan tuloistaan veroina kuin pienituloinen. Progression kiristäminen jyrkästi yli 5 000 euron tuloista lähtien aina 94% asti korjaisi nykyiset ongelmat periaatteessa automaattisesti. Sekä ylisuuret tulot että erilaiset kohtuuttomat optiojärjestelyt tulisivat tarkoituksettomiksi sekä saajalle että maksajalle. Samalla ”pienituloisten” ryhmä pienenisi ratkaisevasti, koska säästetyt ”optiorahat” voitaisiin käyttää matalapalkka-alojen palkankorotuksiin. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja valtion talous oli kunnossa eikä ”optiomiljonäärejä” ollut.
Myös yhteisen julkisen taloutemme toinen puoli, menot, on helposti saatavissa aisoihin. Loistavia toimia olisi esimerkiksi luoda kunnallinen liikennelaitos kuntiin, joissa julkisen paikallisliikenteen järjestäminen on mielekästä. Vastaavasti esimerkiksi tiestön rakentamisen pilviin nousevat kustannukset saataisiin hallintaan perustamalla valtiollinen tielaitos, jonka nimeksi voisi laittaa esimerkiksi ”Tie- ja vesirakennuslaitos”. Myös maapostia varten voitaisiin luoda valtion laitos, joka toimisi koko maassa, ja antaa sille nimeksi vaikkapa ”Posti”. Näin päästäisiin eroon julkisten palvelujen näennäisistä tuottovaatimuksista. Miksi yhteisesti omistamamme laitoksen pitäisi tuottaa jotain muuta kuin palveluja?
Valtion talouden kuntoon saattaminen edellä esitetyin keinoin mahdollistaisi lisäksi verotarkastajien määrän kolminkertaistamisen ja hallinto-oikeuksien osastojen kaksinkertaistamisen, mikä sitten ihan todellisuudessa lisäisi hallinnon tehokkuutta. Samalla rikollinen talous saataisiin kuin sivutoimena minimoitua. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja valtion talous oli kunnossa.
Julkisen, yhteisen, taloutemme kuntoon saattaminen mahdollistaisi myös koulutuksen tason nostamisen ja koulutetun väestön osaamisen laajentamisen. Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille kyettäisiin suuntaamaan enemmän varoja, etenkin talouselämän kannalta ongelmallisen perustutkimuksen osalta. Samalla väestön yleinen koulutustaso nousisi, ja suomalainen työläinen olisi pääsääntöisesti maisteritasoisen tutkinnon suorittanut.
Tieteellisen ja ammatillisen tason jatkuva korottaminen tekisi Suomesta taas johtavan innovaatiokeskuksen. Nykyinen malli, jossa jatkokoulutusta antavien oppilaitosten itsenäisyys on lopetettu ja niistä ollaan tekemässä yrityselämän tarpeita palvelevia ”innovaatiohautomoja” koulutuksen ja tutkimuksen sijaan, on tie, joka johtaa kansalliseen itsemurhaan. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja koulutusjärjestelmään talous oli kunnossa.
Suurin yksittäinen talousongelma on kuitenkin massojen kulutuskyvyn hiipuminen. Tässä on osasyynä työttömyyttä koskeva tilastollinen harha. Kun Paavo Lipponen aikoinaan lupasi puolittaa työttömyyden, joka silloin oli noin 470 000, hän piti lupauksensa. Sitä ei kuitenkaan pidetty työllistämällä, vaan muuttamalla tilastointia. Viikoittaista työttömyyttä tarkasteltaessa aiempi normi oli 20 työtuntia 7 päivän jaksossa, ”puolittaminen” tehtiin laskemalla vaatimus neljään (4!) tuntiin viikossa. Jos siis 7 päivän jaksossa oli 4 tuntia palkkatyössä, ei tuolla viikolla ollut työtön.
Työttömyys ei kuitenkaan sinänsä ole ratkaisematon ongelma. Se helpottuu, kunhan massoille jaetaan lisää ostovoimaa. Tehokas keino on esimerkiksi opintorahan ja työttömyyspäivärahan tason nostaminen sellaiseksi, ettei kansalainen tarvitse toimeentulotukea kuin poikkeustapauksessa. Uuups, mutta meillähän oli ennen tällainen systeemi, ja jo 40 000 työttömyyttä pidettiin ”hätätilana”.
Myös tavallista kansalaista eniten haittaava kehitys, hintatason nousu, saataisiin kuriin pelkästään tuloveroa oikeudenmukaistamalla. Tuloerojen kasvu on suurempi syy hintatason yleiseen nousuun kuin inflaatio. Tätä kansantaloustieteen tosiasiaa ei haluta myöntää. Se, ettei sitä myönnetä, ei kuitenkaan muuta asiaa. Samalla pienituloisten reaaliansio, tulojen todellinen ostovoima, kasvaisi automaattisesti, ilman yritystaloutta rasittavia palkankorotuksia. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja hintataso kohtuullinen. Jopa työttömillä ja eläkeläisilläkin oli ruokaa joka päivää pöydässä.
Kokonaiskehityksen kannalta on kuitenkin oleellista, että näitä ”uudistuksia” ei haluta toteuttaa. Poliitikot ja erilaiset elitistiset eturyhmät vastustavat niitä periaatteessa, koska ”vero” ja ”yhteinen talous” ovat suomen kielen uusimmat kirosanat. Äänestäjien ongelmana on taas Johannes Virolaisen aikoinaan lausuma viisaus: ”Kansalaisen poliittisen muistin kesto on noin kaksi viikkoa.” Seuraus on, että nykyinen Lampola-Suomi, jossa jokainen huutaa saamisista ”mää, mää” ja maksamisista ”muu, muu”, ei yksinkertaisesti enää välitä.
Suomea vaivaavaan talouden lievään taantumaan on olemassa ratkaisukeinot. Ratkaisevaa on, halutaanko niitä käyttää, ja jos ei, niin miksei.
Suomen keskeinen talousongelma on metsäteollisuuden ulkoistaminen halvempina pidettyjen maiden alueelle, lähemmäs kuviteltuja tai seliteltyjä markkina-alueita. Miten sellutehtaan siirtäminen Uruguayhin on lähempänä Keski-Eurooppaa kuin Suomi, on arvoitus. Toisaalta on ilmeinen tosiasia, että raaka-aineen saatavuus Suomessa on selvästi heikentynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Raaka-aineongelmaan on olemassa loistava ratkaisu: Metsän tuottoa voitaisiin verottaa kasvun mukaan, so. sitä mukaa, kun omaisuus lisääntyy, ei realisoinnin mukaan. Tämä takaisi toisaalta sen, että metsän myynti ei olisi sidottu suhdanteisiin, toisaalta se, että metsää myytäisiin, ihan vain verojen maksamiseksi. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja puu liikkui.
Myös kuntien hiipuvat talousnäkymät ovat johtaneet kansantaloudellisiin kummallisuuksiin. Kuntia on yhdistelty tehostamisen nimissä, vaikka sekä Kuntainliiton että valtionvarainministeriön laskelmat kiistatta osoittavat, että parhaassa kunnossa ovat kunnat, joiden asukasluku liikkuu 30 000 tietämissä. Näihin ongelmiin on samoin olemassa helppo ratkaisu: suurten kuntien jakaminen osiin johtaa tilanteeseen, jossa kansalaisvalvonta tehostuu, ja näin tehokkuus väistämättä lisääntyy. Kuntien määrä kasvaisi näin arviolta 800 tienoille. Mikään ei estä näitä ”pieniä” kuntia toimimasta yhdessä suurten hankkeitten osalta. Kuntien rahoitusaseman parantaminen samassa yhteydessä on myös helppoa: määrätään yritykset kunnallisverovelvollisiksi, ja verotuksen perusteena verotettavan tulon tuotantokunta. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja kuntien talous oli kunnossa.
Myös valtiontalouden saaminen kuntoon on melkoisen ongelmatonta. Valtiohan olemme me, eivät ”ne”, ihan jo perustuslainkin mukaan. Tuloverotuksen muuttaminen oikeudenmukaisemmaksi toisi väistämättä valtion talouteen tasapainoa. On mieletöntä, että ”otsansa hiessä” palkkatuloja ansaitseva maksaa veroa enemmän kuin kotona sohvalla makaava ”pääomasijoittaja” tai taloudellinen spekulantti.
Koska julkisista palveluista ja tulonsiirroista hyötyy suurituloinen selvästi enemmän kuin pienituloinen, on oikeudenmukaista asettaa kaikki tulot ”samalle viivalle” muodostumistavasta riippumatta. Samoin on oikeudenmukaista, että suurituloinen maksaa suuremman veronmaksukykynsä ja saamansa suuremman hyödyn takia suuremman osan tuloistaan veroina kuin pienituloinen. Progression kiristäminen jyrkästi yli 5 000 euron tuloista lähtien aina 94% asti korjaisi nykyiset ongelmat periaatteessa automaattisesti. Sekä ylisuuret tulot että erilaiset kohtuuttomat optiojärjestelyt tulisivat tarkoituksettomiksi sekä saajalle että maksajalle. Samalla ”pienituloisten” ryhmä pienenisi ratkaisevasti, koska säästetyt ”optiorahat” voitaisiin käyttää matalapalkka-alojen palkankorotuksiin. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja valtion talous oli kunnossa eikä ”optiomiljonäärejä” ollut.
Myös yhteisen julkisen taloutemme toinen puoli, menot, on helposti saatavissa aisoihin. Loistavia toimia olisi esimerkiksi luoda kunnallinen liikennelaitos kuntiin, joissa julkisen paikallisliikenteen järjestäminen on mielekästä. Vastaavasti esimerkiksi tiestön rakentamisen pilviin nousevat kustannukset saataisiin hallintaan perustamalla valtiollinen tielaitos, jonka nimeksi voisi laittaa esimerkiksi ”Tie- ja vesirakennuslaitos”. Myös maapostia varten voitaisiin luoda valtion laitos, joka toimisi koko maassa, ja antaa sille nimeksi vaikkapa ”Posti”. Näin päästäisiin eroon julkisten palvelujen näennäisistä tuottovaatimuksista. Miksi yhteisesti omistamamme laitoksen pitäisi tuottaa jotain muuta kuin palveluja?
Valtion talouden kuntoon saattaminen edellä esitetyin keinoin mahdollistaisi lisäksi verotarkastajien määrän kolminkertaistamisen ja hallinto-oikeuksien osastojen kaksinkertaistamisen, mikä sitten ihan todellisuudessa lisäisi hallinnon tehokkuutta. Samalla rikollinen talous saataisiin kuin sivutoimena minimoitua. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja valtion talous oli kunnossa.
Julkisen, yhteisen, taloutemme kuntoon saattaminen mahdollistaisi myös koulutuksen tason nostamisen ja koulutetun väestön osaamisen laajentamisen. Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille kyettäisiin suuntaamaan enemmän varoja, etenkin talouselämän kannalta ongelmallisen perustutkimuksen osalta. Samalla väestön yleinen koulutustaso nousisi, ja suomalainen työläinen olisi pääsääntöisesti maisteritasoisen tutkinnon suorittanut.
Tieteellisen ja ammatillisen tason jatkuva korottaminen tekisi Suomesta taas johtavan innovaatiokeskuksen. Nykyinen malli, jossa jatkokoulutusta antavien oppilaitosten itsenäisyys on lopetettu ja niistä ollaan tekemässä yrityselämän tarpeita palvelevia ”innovaatiohautomoja” koulutuksen ja tutkimuksen sijaan, on tie, joka johtaa kansalliseen itsemurhaan. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja koulutusjärjestelmään talous oli kunnossa.
Suurin yksittäinen talousongelma on kuitenkin massojen kulutuskyvyn hiipuminen. Tässä on osasyynä työttömyyttä koskeva tilastollinen harha. Kun Paavo Lipponen aikoinaan lupasi puolittaa työttömyyden, joka silloin oli noin 470 000, hän piti lupauksensa. Sitä ei kuitenkaan pidetty työllistämällä, vaan muuttamalla tilastointia. Viikoittaista työttömyyttä tarkasteltaessa aiempi normi oli 20 työtuntia 7 päivän jaksossa, ”puolittaminen” tehtiin laskemalla vaatimus neljään (4!) tuntiin viikossa. Jos siis 7 päivän jaksossa oli 4 tuntia palkkatyössä, ei tuolla viikolla ollut työtön.
Työttömyys ei kuitenkaan sinänsä ole ratkaisematon ongelma. Se helpottuu, kunhan massoille jaetaan lisää ostovoimaa. Tehokas keino on esimerkiksi opintorahan ja työttömyyspäivärahan tason nostaminen sellaiseksi, ettei kansalainen tarvitse toimeentulotukea kuin poikkeustapauksessa. Uuups, mutta meillähän oli ennen tällainen systeemi, ja jo 40 000 työttömyyttä pidettiin ”hätätilana”.
Myös tavallista kansalaista eniten haittaava kehitys, hintatason nousu, saataisiin kuriin pelkästään tuloveroa oikeudenmukaistamalla. Tuloerojen kasvu on suurempi syy hintatason yleiseen nousuun kuin inflaatio. Tätä kansantaloustieteen tosiasiaa ei haluta myöntää. Se, ettei sitä myönnetä, ei kuitenkaan muuta asiaa. Samalla pienituloisten reaaliansio, tulojen todellinen ostovoima, kasvaisi automaattisesti, ilman yritystaloutta rasittavia palkankorotuksia. Uuups, mutta meillähän oli aiemmin tällainen systeemi, ja hintataso kohtuullinen. Jopa työttömillä ja eläkeläisilläkin oli ruokaa joka päivää pöydässä.
Kokonaiskehityksen kannalta on kuitenkin oleellista, että näitä ”uudistuksia” ei haluta toteuttaa. Poliitikot ja erilaiset elitistiset eturyhmät vastustavat niitä periaatteessa, koska ”vero” ja ”yhteinen talous” ovat suomen kielen uusimmat kirosanat. Äänestäjien ongelmana on taas Johannes Virolaisen aikoinaan lausuma viisaus: ”Kansalaisen poliittisen muistin kesto on noin kaksi viikkoa.” Seuraus on, että nykyinen Lampola-Suomi, jossa jokainen huutaa saamisista ”mää, mää” ja maksamisista ”muu, muu”, ei yksinkertaisesti enää välitä.
lauantai 5. syyskuuta 2009
Verouudistus ja muuta hauskaa
Koko mediumien kirjo on toitottanut parina viime päivänä hallituksen veroratkaisujen erinomaisuutta. Lähempi tarkastelu antaa aivan toisen kuvan: Kunnallisveron perusvähennyksen on kerrottu lisäävän pienituloisimpien käytettävissä olevia varoja jopa noin 185 euroa vuodessa (noin 50 senttiä päivässä). Tämä ruhtinaallinen "lisä" katoaa kuitenkin kuin se entinen pieru Saharaan, sillä kaikkein pienituloisimmat - eläkeläiset, peruspäivärahalaiset, pienituloiset yksinhuoltajat jne. - ovat samalla toimeentulotuen saajia. Saatu "lisäys" vähentää toimeentulotukea samalla määrällä, joten "lisäys" on tasan nolla.
Samaa voi sanoa ALV-muutoksesta: Tavaran hintataso määräytyy kysynnän, tarjonnan ja asiakkaan maksukyvyn mukaan. Se, mistä hinta koostuu, on maksajalle melko herttaisen yhdentekevää. Tämä on kansantaloustieteen perusasioita. Se, että ALV:n laskeminen ei laske hintoja, on sekä tutkittua tietoa (kuuluu mm. Turun yliopistossa kansantaloustieteen aineopintojen vaatimuksiin) että kokemusperäisesti osoitettu. Kun Suomi liittyy EU:iin, ruoan ALV:a laskettiin 5 % yksikköä. Tuloksena EI ollut ruoan hintojen lasku, vaan mm. Keskon koko historian paras tulos.
Kun tuoteen ALV nousee, ostaja siirtyy halvempiin tuotteisiin. Tämä tarkoittaa, että hallituksen kuvitelmiin perustuvaa verotulojen lisäystä ei koskaan synny. Kun tuotteen ALV laskee, erotus siirtyy suoraan myyjän taskuun, sillä ostaja ei ole kiinnostunut siitä, mikä osa tuotteesta on veroa, mikä työvoimakustannuksia jne., vaan ainoastaan siitä, mitä tuote maksaa.
Onko valehtelu nykyisin poliitikkojen päätyö, vai onko se vain ainoa keino, jolla nykyiset asemat enä voidaan säilyttää. Valheellahan on pitkät jäljet, sillä niin kuin J. Virolainen aikoinaan totesi, kansalaisten poliittinen muisti on noin kahden viikon pituinen. Seuraavat vaalit tullevat todistamaan Virolaisen olleen oikeassa.
Samaa voi sanoa ALV-muutoksesta: Tavaran hintataso määräytyy kysynnän, tarjonnan ja asiakkaan maksukyvyn mukaan. Se, mistä hinta koostuu, on maksajalle melko herttaisen yhdentekevää. Tämä on kansantaloustieteen perusasioita. Se, että ALV:n laskeminen ei laske hintoja, on sekä tutkittua tietoa (kuuluu mm. Turun yliopistossa kansantaloustieteen aineopintojen vaatimuksiin) että kokemusperäisesti osoitettu. Kun Suomi liittyy EU:iin, ruoan ALV:a laskettiin 5 % yksikköä. Tuloksena EI ollut ruoan hintojen lasku, vaan mm. Keskon koko historian paras tulos.
Kun tuoteen ALV nousee, ostaja siirtyy halvempiin tuotteisiin. Tämä tarkoittaa, että hallituksen kuvitelmiin perustuvaa verotulojen lisäystä ei koskaan synny. Kun tuotteen ALV laskee, erotus siirtyy suoraan myyjän taskuun, sillä ostaja ei ole kiinnostunut siitä, mikä osa tuotteesta on veroa, mikä työvoimakustannuksia jne., vaan ainoastaan siitä, mitä tuote maksaa.
Onko valehtelu nykyisin poliitikkojen päätyö, vai onko se vain ainoa keino, jolla nykyiset asemat enä voidaan säilyttää. Valheellahan on pitkät jäljet, sillä niin kuin J. Virolainen aikoinaan totesi, kansalaisten poliittinen muisti on noin kahden viikon pituinen. Seuraavat vaalit tullevat todistamaan Virolaisen olleen oikeassa.
tiistai 1. syyskuuta 2009
Itsenäisyys, mitä se on?
Luokanopettaja Kimmo Tuononen esitti (HS) melko erikoisen käsityksen itsenäisyydestä ja Suomen suhteesta EU:iin. Hän korosti, että Suomen "sananvalta" Euroopan asioissa on ennen näkemättömän suuri. Samalla hän esitti, että Suomi on edelleen itsenäinen koskapa esim. "kukaan saksalainen tai ranskalainen ei mielti menettäneensä maansa itsenäisyyttä".
Ongelmaksi tulee, mitä "itsenäisyys" tarkoittaa. Valtiollinen itsenäisyys tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että valtio päättää itsenäisesti suhteistaan muihin itsenäisiin valtioihin ja valtion omat lainsäädäntöelimet päättävät itsenäisesti maassa noudatettavista laeista ylimpänä lainsäätäjina.
Kumpikaan edellä mainituista ei Suomen kohdalla toteudu. Suomella ei ole oikeutta itsenäisesti tehdä valtiosopimuksia, ilman EU:n suostumusta. Hyvä esimerkki tästä on USA:n kanssa aikoinaan solmittu ja EU:n kaatama Open Skies-sopimus. Suomen eduskunta ei myöskään ole maan ylin lainsäätäjä, vaan suomen hallinto- ja oikeusviranomaisten tulee soveltaa käytäntöön EU:n lainsäädäntöä riippumatta siitä, onko eduskunta sen ratifioinut tai säätänyt vastaavan lain.
Tällaista tilannetta ei Suomella ole hstoriassaan ennen ollut. Jopa Venäjän keisarikunnan osana Suomi oli "itsenäisempi" kuin EU:n jäsenenä - jos itsenäisyys nyt voi ylipäätään olla suhteellista.
Suomi siis yksiselitteisesti ei nykyisin ole (1995 lähtien) valtio-oikeudellisesti itsenäinen valtio, ja näin kansan valtaenemmistön tahdosta. Se, etteivät ranskalaiset ja saksalaiset asiaa murehdi johtuu tietysti siitä, että Saksa ja Ranska käytännössä johtavat EU:a ja päättävät, mitä se tekee ja miten toimii. Onkin käsittämätöntä, jos Tuononen luokanopettajana levittää työssään perättömiä käsityksiään.
Suomen EU-jäsenyydestä pidettiin 1994 kansanäänestys, jossa kysyttiin, hyväksyykö äänestäjä sopimusken sellaisena, kuin se tuolloin oli neuvoteltu. Vain 38% kansalaisista vastusti, joten voi vain todeta, että sitä saa, mitä tilaa.
Ongelmaksi tulee, mitä "itsenäisyys" tarkoittaa. Valtiollinen itsenäisyys tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että valtio päättää itsenäisesti suhteistaan muihin itsenäisiin valtioihin ja valtion omat lainsäädäntöelimet päättävät itsenäisesti maassa noudatettavista laeista ylimpänä lainsäätäjina.
Kumpikaan edellä mainituista ei Suomen kohdalla toteudu. Suomella ei ole oikeutta itsenäisesti tehdä valtiosopimuksia, ilman EU:n suostumusta. Hyvä esimerkki tästä on USA:n kanssa aikoinaan solmittu ja EU:n kaatama Open Skies-sopimus. Suomen eduskunta ei myöskään ole maan ylin lainsäätäjä, vaan suomen hallinto- ja oikeusviranomaisten tulee soveltaa käytäntöön EU:n lainsäädäntöä riippumatta siitä, onko eduskunta sen ratifioinut tai säätänyt vastaavan lain.
Tällaista tilannetta ei Suomella ole hstoriassaan ennen ollut. Jopa Venäjän keisarikunnan osana Suomi oli "itsenäisempi" kuin EU:n jäsenenä - jos itsenäisyys nyt voi ylipäätään olla suhteellista.
Suomi siis yksiselitteisesti ei nykyisin ole (1995 lähtien) valtio-oikeudellisesti itsenäinen valtio, ja näin kansan valtaenemmistön tahdosta. Se, etteivät ranskalaiset ja saksalaiset asiaa murehdi johtuu tietysti siitä, että Saksa ja Ranska käytännössä johtavat EU:a ja päättävät, mitä se tekee ja miten toimii. Onkin käsittämätöntä, jos Tuononen luokanopettajana levittää työssään perättömiä käsityksiään.
Suomen EU-jäsenyydestä pidettiin 1994 kansanäänestys, jossa kysyttiin, hyväksyykö äänestäjä sopimusken sellaisena, kuin se tuolloin oli neuvoteltu. Vain 38% kansalaisista vastusti, joten voi vain todeta, että sitä saa, mitä tilaa.
Afghanistan ja sota
Vihdoinkin edes jonkinlaista rehellisyyttä suomalaisten asemasta maailmalla: Ent puolustusvoimain komentaja Hägglund totesi haastattelussa, että Suomi on ainakin osapuoli aseellisessa selkkauksessa, jos ei nyt aivan sodasta ole kysymys. Herää tietysti kysymys, mikä "aseellinen selkkaus" on, jollei sota. Tärkeää on, että tunnustetaan, että kun maassa on sisällissota, ja Suomi selkeästi tukee Yhdysvaltojen johdolla valtaan nostettua "laillista" hallitusta, se on sisällissodan osapuoli.
Se, onko tilnateeseen jouduttu "hivuttautumalla", kuten Hägglund sanoo, vai suoranaisesta piittaamattomuudesta, on sivuseikka. Valloitustavoitteita virallisilla Suomella Afghanistanissa tuskin on. Oleellista on tässäkin Suomen alamaisuuus kansainvälisissä suhteissa. Jos Suomi on sodassa, Suomen toimialueen johtajavaltio, Saksa, olisi myös sodassa, ja sehän olisi Saksassa laitonta. Moista ei siis Suomi voi kansainvälisillä toreilla ja turuilla esittää, joten on parempi valehdella oman maan kansalaisille.
Käydyssä sodassa on yksi mielenkiintoinen piirre: Se olisi helppo voittaa. Tässä suhteessa se selkeästi poikkeaa muista Yhdysvaltojen käymistä sodista. Keino on yksinkertainen, vihollisen taloudellisen selkärangan katkaisu. Tämä tapahtuisi yksinkertaisesti myrkyttämällä parina-kolmena vuonna peräkkäin maan unikkopellot. Afghanistan on maailman ehdottomasti suurin oopiumin ja heroiinin tuottaja - ns. "Kultainen kolmio" on jo ajat sitten hävinnyt kilpailun.
Miksi myrkytyksiä ei sitten ole tehty, vaikka joka ikinen unikkopelto pystytään paikantamaan sentin tarkkuudella vakoilusatelliiteista? Syy on ilmeinen: Jokainen voi mielessän kuvitella, mitä tapahtuisi, jos "Vapaan maailman johtajan" suurkaupunkien, vaikkapa vain New Yorkin, Chicagon, Los Angelesin ja San Franciscon slummien miljoonat syrjäytyneet, mutta "amerikkalaiseen unelmaan" uskollisesti nojaavat asukkaat olisivat edes viikon yht'aikaisesti selvin päin. On halvempaa jatkaa tappamista "kaukana kotoa".
Se, onko tilnateeseen jouduttu "hivuttautumalla", kuten Hägglund sanoo, vai suoranaisesta piittaamattomuudesta, on sivuseikka. Valloitustavoitteita virallisilla Suomella Afghanistanissa tuskin on. Oleellista on tässäkin Suomen alamaisuuus kansainvälisissä suhteissa. Jos Suomi on sodassa, Suomen toimialueen johtajavaltio, Saksa, olisi myös sodassa, ja sehän olisi Saksassa laitonta. Moista ei siis Suomi voi kansainvälisillä toreilla ja turuilla esittää, joten on parempi valehdella oman maan kansalaisille.
Käydyssä sodassa on yksi mielenkiintoinen piirre: Se olisi helppo voittaa. Tässä suhteessa se selkeästi poikkeaa muista Yhdysvaltojen käymistä sodista. Keino on yksinkertainen, vihollisen taloudellisen selkärangan katkaisu. Tämä tapahtuisi yksinkertaisesti myrkyttämällä parina-kolmena vuonna peräkkäin maan unikkopellot. Afghanistan on maailman ehdottomasti suurin oopiumin ja heroiinin tuottaja - ns. "Kultainen kolmio" on jo ajat sitten hävinnyt kilpailun.
Miksi myrkytyksiä ei sitten ole tehty, vaikka joka ikinen unikkopelto pystytään paikantamaan sentin tarkkuudella vakoilusatelliiteista? Syy on ilmeinen: Jokainen voi mielessän kuvitella, mitä tapahtuisi, jos "Vapaan maailman johtajan" suurkaupunkien, vaikkapa vain New Yorkin, Chicagon, Los Angelesin ja San Franciscon slummien miljoonat syrjäytyneet, mutta "amerikkalaiseen unelmaan" uskollisesti nojaavat asukkaat olisivat edes viikon yht'aikaisesti selvin päin. On halvempaa jatkaa tappamista "kaukana kotoa".
Verotuksen autuus
Koko mediumien kirjo on toitottanut parina viime päivänä hallituksen veroratkaisujen erinomaisuutta. Lähempi tarkastelu antaa aivan toisen kuvan: Kunnallisveron perusvähennyksen on kerrottu lisäävän pienituloisimpien käytettävissä olevia varoja jopa noin 185 euroa vuodessa (noin 50 senttiä päivässä). Tämä ruhtinaallinen "lisä" katoaa kuitenkin kuin se entinen "p" Saharaan, sillä kaikkein pienituloisimmat - eläkeläiset, peruspäivärahalaiset, pienituloiset yksinuoltajat jne. - ovat samalla toimeentulotuen saajia. Saatu "lisäys" vähentää toimeentulotukea samalla määrällä, joten "lisäys" on tasan nolla.
Samaa voi sanoa ALV-muutoksesta: Tavaran hintataso määräytyy kysynnän, tarjonnan ja asiakkaan maksukyvyn mukaan. Se, mistä hinta koostuu, on maksajalle melko herttaisen yhdentekevää. Tämä on kansantaloustieteen perusasioita. Se, että ALV:n laskeminen ei laske hintoja, on sekä tutkittua tietoa (kuuluu mm. Turun yliopistossa kansantaloustieteen aineopintojen vaatimuksiin) että kokemusperäisesti osoitettu. Kun Suomi liittyy EU:iin, ruoan ALV:a laskettiin 5 % yksikköä. Tuloksena EI ollut ruoan hintojen lasku, vaan mm. Keskon koko historian paras tulos.
Kun tuoteen ALV nousee, ostaja siirtyy halvempiin tuotteisiin. Tämä tarkoittaa, että hallituksen kuvitelmiin perustuvaa verotulojen lisäystä ei koskaan synny. Kun tuotteen ALV laskee, erotus siirtyy suoraan myyjän taskuun, sillä ostaja ei ole kiinnostunut siitä, mikä osa tuotteesta on veroa, mikä työvoimakustannuksia jne., vaan ainoastaan siitä, mitä tuote maksaa.
Onko valehtelu nykyisin poliitikkojen päätyö, vai onko se vain ainoa keino, jolla nykyiset asemat enä voidaan säilyttää. Valheellahan on pitkät jäljet, sillä niin kuin J. Virolainen aikoinaan totesi, kansalaisten poliittinen muisti on noin kahden viikon pituinen. Seuraavat vaalit tullevat todistamaan Virolaisen olleen oikeassa.
Samaa voi sanoa ALV-muutoksesta: Tavaran hintataso määräytyy kysynnän, tarjonnan ja asiakkaan maksukyvyn mukaan. Se, mistä hinta koostuu, on maksajalle melko herttaisen yhdentekevää. Tämä on kansantaloustieteen perusasioita. Se, että ALV:n laskeminen ei laske hintoja, on sekä tutkittua tietoa (kuuluu mm. Turun yliopistossa kansantaloustieteen aineopintojen vaatimuksiin) että kokemusperäisesti osoitettu. Kun Suomi liittyy EU:iin, ruoan ALV:a laskettiin 5 % yksikköä. Tuloksena EI ollut ruoan hintojen lasku, vaan mm. Keskon koko historian paras tulos.
Kun tuoteen ALV nousee, ostaja siirtyy halvempiin tuotteisiin. Tämä tarkoittaa, että hallituksen kuvitelmiin perustuvaa verotulojen lisäystä ei koskaan synny. Kun tuotteen ALV laskee, erotus siirtyy suoraan myyjän taskuun, sillä ostaja ei ole kiinnostunut siitä, mikä osa tuotteesta on veroa, mikä työvoimakustannuksia jne., vaan ainoastaan siitä, mitä tuote maksaa.
Onko valehtelu nykyisin poliitikkojen päätyö, vai onko se vain ainoa keino, jolla nykyiset asemat enä voidaan säilyttää. Valheellahan on pitkät jäljet, sillä niin kuin J. Virolainen aikoinaan totesi, kansalaisten poliittinen muisti on noin kahden viikon pituinen. Seuraavat vaalit tullevat todistamaan Virolaisen olleen oikeassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
