Kehitysaluetuki ja kuka sitä saa

Kauan kaivattu keskustelu aluetuesta – oikeammin kehitysaluetuesta – on lähtenyt yllättävän vaisusti käyntiin. Kuusamoa koskevasta ”valituksesta” alkanut keskustelu siitä, kuka saa ja mitä, laantui ”metsäläiselle” järjestetyn vierailun jälkeen. Täystyrmäykseen otti osaa professoritason keskustelija, joka Tuntemattoman sotilaan perinnettä noudattaen esitti ”sellaiset rätingit”, ettei kuusamolaisilla – tai muillakaan Kehäkolmosen ulkopuolella asuvilla – pitäisi olla valittamista. Lisätukea antoi HS:n artikkeli (18.1.), ”Ruuhka-Suomi elättää muuta maata”. Tilastokeskuksen tuotos on toki paikkansapitävä, mutta tulee pitää mielessä, mitä on tilastoitu. Verotuskunta ei ole välttämättä sama kuin kunta, jossa verotettava tulo on tuotettu. Tämä johtuu laissa määrätystä nk. pääkonttoriedusta.

Jotta keskustelua voisi asiallisesti käydä, pitäisi ensin määritellä, mitä tuo puheena oleva kehitysaluetuki oikein on. Itse asiassa on kyse melkoisen selkeästä toimintatavasta; verotettava tulo tuotetaan kunnassa A ja tuloutetaan erilaisin lainsäädännöllisin toimin kuntaan B. Näkyvin näistä tuloutusmuodoista on toki nk. valtionapu, mutta se antaa itse asiasta harhaanjohtavan kuvan. Törkein kehitysaluetuen muoto onkin yritysten verotuspaikan määrittely. Esimerkit valaissevat tilannetta parhaiten.

Kun Neste tahkoaa rahaa Naantalin ja Porvoon (kuntaryhmä A) jalostamoillaan, verotuspaikka on pääkaupunkiseudulla (kuntaryhmä B). Kun Nokia tekee kännyköitään myyntiin Salossa (kuntaryhmä A), verotuspaikka on pääkaupunkiseudulla (kuntaryhmä B). Samoin, kun paperiteollisuus tuottaa varotettavaa tuloa paperi- ja sellutehtaissaan (kuntaryhmässä A), verotuspaikka on useimmiten pääkaupunkiseudulla (kuntaryhmä B). Ja lopuksi keskustelun aloittaneen Kuusamon tapaus; kun metsä kasvaa Kehäkolmosen ulkopuolella ja synnyttää näin verotettavaa tuloa (kuntaryhmässä A), tuloverot maksetaan nykyisin omistajan asuinpaikalla, usein pääkaupunkiseudulla (kuntaryhmä B). Luetteloa on helppo jatkaa.

Tosiasiaksi jääkin, että suurin kehitysaluetukea saava yksikkö Suomessa on nimenomaan pääkaupunkiseutu. Kuvaa hämärtää se, että ihmiset pyrkivät muuttamaan sinne, missä on rahaa, so. kaupallista aktiivisuutta. Juuri siksi tuo kuusamolainen metsänomistajakin on muuttanut pääkaupunkiseudulle. Syntyneet kerrannaistyöpaikat, ”palveluala”, syntyy ja siirtyy juuri sinne, missä varsinainen perustuotanto on – paitsi, jos tilannetta muutetaan edellä esitetyllä tavalla kehitysaluetuella.

Pääkaupunkiseutu ja Uusimaa eivät siis suinkaan todellisuudessa elätä muuta Suomea, vaan päinvastoin. Ei ilmeisesti olekaan sattumaa, että Helsinki on koko Euroopan ainoa pääkaupunki, joka tiedetään varta vasten perustetun, ja vieläpä oikeastaan väkisin. Kaikki muut ovat ikiaikaisia kaupallisia keskuksia, joilla on ollut luontaiset edellytykset olemassaololleen ja jotka siis oikeastaan eivät olisi voineet olla syntymättä.

Merkillisintä keskustelussa on, että nk. ”maakuntien miehet” eduskunnassa eivät ole sanallakaan puuttuneet asiaan, vaan ottaneet vastaan kaikki pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen – joka on suurin osa maasta ja sen asukkaista – kehittämiseen kohdistuneet moitteet ja esteet. Toki tilanteen korjaaminen olisi edelleen mahdollista. Tilanne ratkeaisi palaamalla kasvuun perustuvaan pinta-alaverotukseen metsäverotuksessa ja palauttamalla yritysten tuotantopaikkakunnalle maksettava kunnallisvero. Nämä toimet laskisivat samalla radikaalisti kunnallisveroa kaikissa kunnissa – pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Mutta se edellyttäisi, että tunnustettaisiin tehdyt virheet ja se, että vanha systeemi oli parempi. Ja moinenhan ei Suomessa ole mahdollista.

Toinen keskeinen asia, joka on kehitysaluetukikeskustelussa kokonaan jäänyt sivuun, on, kuka asioista oikein päättää. Niistä päättää kansan vapailla vaaleilla valitsema eduskunta. Vaaleissa on jokaisella vaalikelpoisella oikeus olla ehdokkaana ja äänestää. Lopputuloksesta, niin Kuusamon kuin pääkaupunkiseudunkin ongelmista, vastaa tavallinen äänestäjä. Eduskuntaan kun ei pääse ilman äänestäjien tukea, edustajat voidaan vaihtaa ja lopulta; sitä saa, mitä tilaa.